Biografia
Emman elämää tähän päivään saakka

Emma Charlotte Duerre Watson syntyi kahdelle juristivanhemmalle, Jacquelinelle ja Chrisille. Tuo iloinen tapahtuma sattui Pariisissa, Ranskassa 15. huhtikuuta vuonna 1990. Perhe eli onnellista elämää, ja kolmen vuoden päästä perheelle syntyi toinenkin lapsi, Emman pikkuveli nimeltä Alex. Emman ja Alexin vanhemmat erosivat Emman ollessa 5-vuotias. Tämän seurauksena perhe hajosi, ja Emma, Alex ja Jacqueline muuttivat Iso-Britanniaan, Englantiin, uutena asuinpaikkanaan yliopistokaupunkinakin tunnettu Oxfordshire.
"En muista paljoakaan siitä ajanjaksosta kun vanhempani erosivat, olin silloin hyvin nuori. Tilanne oli mielestäni ihan hyvä. En usko, että se on ikinä mitenkään pidätellyt minua, vanhempani ovat aina tukeneet minua ja uraani paljon. He tulevat hyvin toimeen keskenään ja tulevat yhdessä ensi-iltoihini, mikä on mielestäni erittäin hienoa. Isäni on mennyt uusiin naimisiin ja äidillänikin on kumppani, joten tilanne on kaikkien osalta hyvä.
Emman ei myöskään omien sanojensa mukaan ole vaikea pitää tasapainoa yllä nähdessään vanhempiaan, vaikka onkin asunut enemmän äitinsä luona. Hänen isänsä asuu Hampsteadissa, Lontoossa, josta Emma hankki oman asunnon hetkeksi ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin yliopisto-opiskelujen perässä. .
Emmalla on edelleenkin lämmin suhde Ranskaan, hän käy siellä laskettelemassa ja omistaapa neiti kyseisellä maalla Meribelissä sijaitsevan laskettelumökinkin! Hän on myös useaan otteeseen sanonut, että haluaisi opiskella ja kehittää ranskantaitoaan.
Vuonna 2009 Emma muutti Oxfordista asumaan Lontooseen, omaan asuntoon kämppiksenaan melko tunnetukin malli Sophia Sumner. Sieltä hänen on helpompi matkata kuvauspaikalle. Näin Em kertoo yksinasumisestaan ja ensimmäisestä illallisesta, jonka hän järjesti uudessa kodissaan:
"Noh, se oli katastrofi. Ei siksi, että olisin huono kokki, vaan siksi, että aikaa oli liian vähän. En ehtinyt tehdä kuin puolikkaan piiraan joten jouduin hylkäämään sen ruokalistalta."
Emman säihkyvä ura lähti käyntiin sattumalta hänen ollessaan vasta noin 9-vuotias. Emman koulussa etsittiin lahjakkaita nuoria näyttelemään
Harry Potter -kirjasarjasta kertovaan elokuvaversioon. Kyseessähän ei ollut siis mikään pieni rooli, vaan koko leffan naispääosa! Emma päätti osallistua koe-esitykseen ihan leikkimielellä hänen draamaopettajansa kehotuksesta. Eipä tyttö tiennyt, miten kiitollinen tulisi olemaan opettajalleen.
"Isäni luki minulle Harry Pottereita ennen nukkumaanmenoa ja pitkillä automatkoilla. Rakastin niitä - olin massiivinen fani. Tunsin vain, että se rooli kuului minulle. Tiedän, se kuulostaa hullulta mutta ensimmäisestä koe-esiintymisestä asti tiesin sen. Alussa he jakoivat muiden hahmojen rooleja, mutta tiesin että halusin Hermionen roolin. Se tuntui niin luonnolliselta minulle. Ehkä siihen aikaan olin kovin samanlainen kuin hän.
Tämä tottakai peloitti vanhempiani, siellä oli tuhansia ja taas tuhansia tyttöjä koe-esiintymässä ja vanhempani olivat huolissaan, miten reagoisin jos en saisi osaa."
Tiimi etsi ympäri Englantia hahmoja muistuttavia henkilöitä, eivätkä pelkästään ilmaisutaiteenkouluista. He tulivat minun kouluuni ja kysyivät josko sieltä voitaisiin järjestää 20 lapsen joukko, jotka kaikki olisivat 9-12-vuotiaita. He nappaisivat minusta kuvan koulun jumppasalissa ja minulle soitettiin kolme viikkoa myöhemmin. Sitten meni kauan - 8 koekuvausta..."

Karsinnoissa Emma pääsi yhä uudelleen ja uudelleen jatkoon, vaikka hakijoita karsittiin yhä vain enemmän ja enemmän. Lopulta hän itsekin tajusi, että hänellä olisi jopa hyvät mahdollisuudet todella saada rooli, ja hän alkoi suhtautua koko hommaan vakavammin.
"Siellä oli yksi tyttö, joka oli tehnyt elokuvan jo aikaisemmin. Muistan, kuinka hermoilin hänen näköpiirissään ja ajattelin vain koko ajan että "Hän on tehnyt elokuvan aikaisemmin, hän tietää miten niitä tehdään. Minulla ei ole mahdollisuuksia."
Vielä kamalampi juttu, jonka muistan oli se kun kerran tulin studioille ja näin hänet pelaamassa korteilla yhden pojan kanssa, joka oli tullut koe-esiintymään Harry Potterin rooliin, aivan niin kuin Danielkin. Olin ihan että "Voi ei, he ystävystyvätkin jo! En varmasti saa sitä osaa." Ja olin todella, todella surullinen. Halusin sitä niin kamalasti."
Lopulta viimeinen koe-esiintyminen oli ohitse, ja kukas muukaan kuin Emma nappasi roolin itselleen! Emma kuvailee tuota hetkeä näin:
"Minut tuotiin studioon ja pantiin istumaan Rupertin viereen, ja sitten minulle sanottiin: 'Sinä sait sen osan' ja siinä minä istuin jotain viisi minuuttia, kunnes aloin tajuta, mitä minulle oli juuri kerrottu. Olin vähän että 'Voi jessus, onko tämä unta?' Joku nipisti minua."
"Soitin heti sen jälkeen parhaalle ystävälleni joka kysyi heti, sainko roolin. Vastasin myöntävästi ja ja hän alkoi kiljua niin kovaa ja niin pitkään, että minun täytyi siirtää puhelin pois korvaltani jottei kuuloni menisi. Hän oli oikeastaan melkein enemmän innoissaan kun minä itse!"
Vuonna 2001 Emman ensimmäinen elokuva oli valmis, ja Emma pääsi matkustelemaan ympäri maailmaa ensi-iltoihin. Muun muassa jopa Amerikkaan ja Japaniin. Elokuva sai heti jättisuosion, ja sen ansiosta HP-kirjatkin saivat lisää lukijoita.
Harry Potter ja Viisasten Kivi -elokuvan jälkeen Emma on näytellyt viidessä sarjan jatko-osassa, ja viimeinen on vielä tulossa, se on jaettu pituutensa vuoksi kahteen eri osaan. Emma on kommentoinut itse, että haluaisi tulevaisuudessa keskittyä enemmän teatterissa näyttelemiseen, mutta ei missään tapauksessa aio jättää elokuvien kuvaamista, jos hänelle vain suinkin rooleja tarjotaan. Ja muitakin rooleja Pottereiden ulkopuolella Emmahan on jo saanutkin..
Vuonna 2007 heinäkuussa julkistettiin, että Emma tullaan näkemään vuonna 2008 animaatioleffassa
The Tale of Despereaux Prinsessa Pea -hahmon äänenä. Kyseisessä leffassa on mukana Hollywoodin kuumimpia nimiä, kuten esimerkiksi Sigourney Weaver, Dustin Hoffman, William H. Macey ja Harry Pottereista tuttu Robbie Coltrane.

Elokuussa 2007 julkistettiin tieto, jonka mukaan Emma on saanut roolin BBC:n uudessa leffassa
Ballet Shoes Pauline Fossilina. Pauline on yksi kolmesta orpotytöstä, joka johtaa 2 muuta sisartaan turvapaikkaan. Sisarukset aloittavat yhdessä Lasten Akateemisessa Tanssikoulussa, jonka kautta he voisivat päästä tavoitteeseensa ja huomata säkenöivät tanssinlahjansa.
Leffa on sovitettu Noel Streatfieldin huiman suosion saaneeseen kirjaan.
Mukana leffassa on muuten myös Pottereista tutut Richard Griffiths (Vernon Dursley) ja Robert Hardy (Cornelius Toffee). Elokuva nähtiin BBC:ll� joulukuun viimeisinä päivinä, ja se sai paljon hyviä arvosteluja. Varsinkin Emman kehuttiin vihdoinkin karistaneen Hermionen maine yltään. Tämä luultavasti poikii Emmallemme yhä lisää ja lisää rooleja.
Emman näyttelemistä
Ballet Shoesissa on kehuttu noin 100% paremmaksi kuin Harry Pottereissa, tiedä sitten.
Samana vuonna myös lukuisat kosmetiikka- ja vaatemerkit huomasivat, että Emmasta on kasvanut kaunis ja sopusuhtainen nuori nainen. Emmalle alkoi sadella lukuisia tarjouksia mallin hommissa. Tarjouksia on huhujen mukaan tehnyt muun muassa Chanel -merkki, jonka vaatteita Emmalla on usein nähty päällään. Huhu taisi kuitenkin olla todellakin vain huhu, Emmaa ei vielä pidetä ilmeisen sopivana Chanelin mainosten kypsiin ja sensuelleihin naisiin mutta hänen on mainittu olevan tulevaisuudessa yksi potentiaalinen vaihtoehto.
Joulukuussa 2007 Emma sai kutsun Chanelin illallisille ja muotinäytökseen, jossa nähtiin uusi ja aikuistuneempi Emma isolla kerroksella huulipunaa. Kyseisess� tapahtumassa Emma tapasi mm. Kelly Osbournen ja Kate Mossin!

Vuonna 2007 Emma, Daniel ja Rupert saivat suurimman kunnian mitä nuoret näyttelijät suinkaan voivat saada; he pääsivät ikuistamaan käden-, jalan- ja taikasauvanjälkensä maailmankuulun elokuvateatterin, Grauman's Chinese Theaterin, edessä sijaitsevalle kadulle, johon ovat oman jälkensä jättäneet muun muassa Marilyn Monroe.
Kengät, joilla Emma jätti jälkensä, hän lahjoitti museolle, jossa ne ovat kaikkien nähtävillä.
Emman ympärillä on koko hänen uransa ajan liikkunut kaikenlaisia mahdollisia huhuja hänen seurustelustatuksestaan. Muun muassa sellaisia, että hän seurustelisi HP-leffojen toisten nuorten tähtien, Daniel Radcliffen (Harry Potter) tai Tom Feltonin (Draco Malfoy) kanssa, liikkuu tasaisen ahkerasti. Emma ja pojat ovat kieltäneet huhut kuitenkin jyrkästi. He ovat kaikki ystäviä keskenään, ja pojat ovat Emmalle kuin veljiä. Kesällä 2009 promotessaan kuudetta HP-elokuvaa Emma ilmeisesti kyllästyi jatkuviin rakkausjuoruihin, joissa hänet yhdistetään milloin kehenkin ja hän julkisti suhteensa Jay Barrymoreen. Lisää Emman rakkauselämästä voit lukea
täältä.
Huumorintajua Emmalta kuitenkin löytyy jopa suhdejuoruja lukiessa, näin hän mainitsi ennen viimeisen kirjan julkaisua:
"Aion tehdä Rupertin (Grint) tosi vaivaantuneeksi... Minusta Hermione ja Ron täytyy saattaa yhteen 7. kirjassa. Jos sitä ei tapahdu turhaudun todella. Haluan heidän saavan toisensa!"

Emman tyyli oli näyttelijä�nuran alkuaikoina persoonallinen, kuten ensimmäisten Potter-leffojen ensi-iltakuvista näkee. Vaatteet pukivat Emmaa ja tyttönen käytti silloin vielä vähän huomattavammin meikkiä, joskaan ei kovinkaan paljon silloinkaan.
Nykyään Emman tyyli on hyvin hienostunut: ensi-illoissa ja muualla hänen yllään on nähty useasti Chanelia, ja Emman on mainittu nostaneen monia vielä muille tuntemattomia tai pienempiä merkkejä maailmankartalle vain pukemalla heidän asujaan päälleen. Emma on viidennen
Harry Potter -leffan julkistuksen jälkeen päässyt vierailemaan kaikenmaailman ohjelmissa, kuten huippusuosituissa
The Early Show'ssa ja
The Late Night With Conan O'Brienissa.
Vuoden 2007 lopulla Emma nähtiin Chanelin illallisilla kasvoillaan vahvan punaista huulipunaa ja my�hemmin Chanelin muotinäyt�ksessä tytöllä oli päällä nahkatakki! Rokkiin päin sitten vain.
Harry Pottereista Emma on ansainnut todella paljon rahaa, jotka hän aikoo sijoittaa tulevaisuuteensa opiskellen. Hänet valittiin jopa viime vuoden suuripalkkaisimmaksi naistähdeksi, mikä on aika suuri "kunnia", ottaen huomioon monet vuosia elokuvia tehneet näyttelijättäret, jotka tekevät vuosittain jopa 4 elokuvaa.
Rahansa Emma sai itselleen täytettyään 18 vuotta, tuolloin summa oli 13 miljoonaa euroa. Saatuaan rahat itselleen Emma osallistui fiksuna tyttönä sijoituskurssille, jossa opiskeltiin rahojen sijoitusta ja säästamistä.
Ennen synttäreitään Emma ajoi ajokortin, ja läpäisi inssin ensiyrittämällä! Täytettyään 18 vuotta Emma vietti synttäreitään ystäviensä kanssa Automat Restaurantissa yllään pikkumusta. Emman lähtiessä ravintolasta paparazzit loukkasivat hänen yksityisyyttään ja ottivat kuvia hänen lyhyen mekkonsa alta. Kohu kuitenkin laantui nopeasti, Emma ei itse kommentoinut asiaa millään tavalla paitsi vasta paljon myöhemmin..

Vuonna 2008 Emma alkoi sijoittaa jalkaansa muotiovien väliin. Hän osallistui paljon muotiviikoille niin Lontoossa kuin Pariisissakin ja on siitä asti häntä on kosiskeltu mallintöihin. Myö haastattelujen ohessa hänestä alettiin ottaa itsenäisiä photoshootteja, enää eivät Daniel ja Rupert olleet hänen seuranaan kuvissa. Häntä kuvattiin tuona vuonna moniin muotilehtiin, kuten Italian Vogueen, Flareen, Harper's Bazaariin,..
Joulukuussa 2008 ensi-iltaan saapui tytön ensimmäinen animaatioelokuva
The Tale of Despereaux, jossa Em näytteli ääniroolia Princess Peana. Heinäkuussa 2009 ilmestyi jälleen seuraava Potter-elokuva,
Harry Potter ja Puoliverinen prinssi. Se sai huippuarvostelut ja jos joku ei ollut vakuuttunut Emman näyttelijäntaidoista vielä tähän menness�, hän varmasti mykistyi! Emma näyttelee leffassa muun muassa upean itkukohtauksen, jossa kyyneleet ovat aitoja. Tämä Potter ylitti kaikki odotukset ja melkein jokainen taho tituleerasi sitä tähän asti parhaaksi Potter-elokuvaksi, niin kriitikko kuin tavallinen fanikin.
Emma promosi elokuvaa ahkerasti ja vierailikin lukuisissa tv-keskusteluohjelmissa, mikä sai hänet taas muotisivustojen aiheeksi. Elokuvan Lontoon ensi-illassa hän puki upeaa Ossie Clarkin vintage-maksimekkoa, mikä hurmasi jokaisen katsojan. Hän ilmaisi myös uuden ihastuksensa Proenza Schoulerin mallistoihin.
Kesäkuussa 2009 ilmestyi kasa upeita kuvia, jotka häikäisivät monet muodinseuraajat. Emma oli valittu

-muotitalon Syksy/Talvi 2009 -malliston keulahahmoksi! Kuvat voit katsastaa
täällä! Kampanjan kuvallisena ideoijana toimi Christopher Bailey ja hän kertoi kampanjasta näin...
"Olen tuntenut Emma Watsonin henkilökohtaisesti ja ammatilliselta kannalta jo jonkin aikaa ja tunsin vahvasti, että hän olisi täydellinen ja tarpeeksi vahva kantaakseen koko kampanjaa ainoana tyttönä. Rakastin myös ideaa Emmasta nuorten, englantilaisten miesten ympäröimänä. Halusin kuvien esittelevän Burberryn rikasta historiaa ja sen moderniutta, mutta samaan aikaan heijastuvaa hiljaista kauneutta, ajattomuutta ja voimaa erityisesti nykyaikana."
Christopher mainitsi myös Emman ominaisuuksista, joiden vuoksi hän valitsi neidon tähän kampanjaan. Hän kertoo myös hiukan kuvaustilanteesta Thames-joen varrella...
"Olen tuntenut ihanan Emma Watsonin jo jonkin aikaa ja hän oli mielestäni ilmeinen valinta tällaisiin kuviin, joissa hän johtaa. Hänellä on klassista kauneutta, hienoa luonnetta ja modernia särmikkyyttä.. Emman charmi, äly ja erinomainen huumorintajunsa saivat koko kuvaussession tuntumaan piknikiltä Thamesilla."
Kuvissa tulee upeasti esiin Emman rehellinen brittiläisyys ja ne ovat jollain tapaa hyvin syvällisiä, tummista meikeistä maanläheisiin väreihin. Näin jättimäiset julisteet Lontoossa valtasivat kadut ja kauppakeskusten seinämät, kuten
tästä voi huomata! Tämä kampanja varmasti pistää vauhtia muihinkin muotitaloihin...
Samaisena kesänä Emma kohahdutti mediassa lausahtamalla, että saattaa jättää näyttelemisen Pottereiden jälkeen. Tällä neiti tarkoitti, että haluaa pitää hetken taukoa, opiskella ja olla normaali.
"Haluan ja odotan tapaavani oman ikäisiäni ihmisiä ja normaalin elämän elämistä edes tämän kerran. Mutta se ei tarkoita, etten enää koskaan näyttelisi. Yliopistoon meneminen on aina ollut unelmani ennen kuin tein elokuvat, ja en näe mitään syytä, miksi minun pitäisi muuttaa unelmaani."
"Minun täytyy päästä pois ja selvittää itselleni, mitä haluan tehdä. Haluan astua vähän taaksepäin ja olla ryntääm�ttä asioihin. Tarvitsen yliopistoa antamaan minulle sen tauon. Ehkä jatkan näyttelemistä, ehkä en."
Emma myös pyrki pitämään yliopistovalintansa salassa niin kauan kun pystyi, mutta huhuja siitä liikkui paljon. Emman kerrottiin kovasti lähtevän opiskelemaan niin Cambridgeen, Yaleen kuin Browniinkin. Muun muassa myös Emman kollega Daniel Radcliffe paljasti vahingossa Emman lähtevän Browniin, mutta haastattelu, jossa hän sen lipsautti, ei ollut missään maailman luotettavimmassa julkaisussa. Loppujen lopuksi Brown valikoituikin kuitenkin kohteeksi, ja siellä Emma opiskelee tälläkin hetkellä.
Vuonna 2009 Emman huhuttiin lyhyesti harkitsevan pääosaroolia Marilyn Mansonin ohjaamassa goottiversio-Tuhkimossa, mutta ainakaan mitään vahvistusta ei ole kuulunut. Emma on kuitenkin muulla tapaa päässyt toteuttamaan unelmaansa esiintyä teatterin valoissa, hän on näytellyt ainakin yhdessä Brownin yliopiston näaytelmassa nimeltä Three Sisters, joka esitettiin ainoastaan Brownin opiskelijoille.
Myöhemmin samana vuonna Emma mainitsi eräässä haastattelussa, ettei kaikesta urastaan muodin saralla huolimatta vaatesuunnittelu ole hänen alaansa. Hän kuitenkin kertoi, että voisi suunnitella malliston, jos sillä olisi muukin päämäärä kuin näyttää hyvältä jonkun päällä. Ja niinpä tilaisuus tarjoitui: Emma suunnitteli Fair Tradelle (=Reilu Kauppa) eettisesti tuotetun malliston, jonka vaatteet tehtiin käsin ja joiden tekijöille maksetaan työstään asianmukainen palkka.
Mallistosta muotoutui hyvin kesäinen ja se kantaa nimeä
Love from Emma. Malliston kuvastokuvan mallit ovat Emman omia ystäviä, jotka suostuivat työhön palkatta. Vaatteiden mallina nähtiin myös Emman entinen kämppis, Sophia Sumner, joka on ollut mukana myös Huippumalli Haussa -sarjan brittiversiossa. Kuvat ovat iloisia ja todenmukaisia, varmasti johtuen kaveriporukan sisäisestä, lämpimästä suhteesta! Suomeen vaatteita oli mahdollista tilata esimerkiksi Asos.comista.
Loppusyksystä Em sai jatkaa mallinhommia Burberryllä: hänet oli valittu myös kevät/kesä-kasvoksi! Mukana kampanjan kuvissa oli myös Emman mallina aloitteleva pikkuveli Alex, joskin jo aikuistuneena ja miehistyneenä.
Tällä hetkellä odottelemme seuraavaa Harry Potteria, viimeisen kirjan ensimmäistä osaa, elokuviin. Tällä hetkellä Emma puurtaa Brownin todella arvostetussa yliopistossa sekä lomillaan kuvaa viimeisiä kohtauksiaan Pottereista. Faneihinsa Em pitää säännöllisesti yhteyttä
e.m.s. -bloginsa kautta. Saamme varmasti pian nähdä, mitä on tulossa! ;)
